top of page

Ohjelma 2023 

ARTTU OLLIKAINEN

AVAJAISKONSERTTI - Pianoresitaali
PE 25.8. kello 19 Kokemäen Vanha Yhteiskoulu
LIPUT 20 € 

Porilaislähtöinen Arttu Ollikainen (s. 1996) edustaa sukupolvensa suomalaisten pianotaiteilijoiden lupaavinta kärkeä. Ollikainen on opiskellut pianonsoittoa Porin Palmgren-konservatoriossa sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, ja osallistunut menestyksekkäästi useisiin pianokilpailuihin, joista viimeisimpänä mainittakoon kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu syksyllä 2022. Ollikainen on konsertoinut monipuolisesti kamarimuusikkona ja solistina kotimaan lisäksi ulkomailla. 

Arttu Ollikaisen resitaalissa kuullaan romantiikan ajan pianokirjallisuuden helmiä ja uppoudutaan erilaisten musiikillisten muotojen vietäväksi. Schubertin Impromptut ovat nimensä mukaisesti kuin improvisaatiota pianon ja nuottipaperin äärellä. Niissä yksi tai kaksi pientä musiikillista aihetta muokkautuu jatkuvasti ja spontaanisti kohti uudenlaisia sävyjä ja tunnelmia. Näin syntyy pieniä tarinoita tai satuja, jotka ilahduttavat ja koskettavat, mutta joita ei lopulta tule ottaa liian vakavasti. Chopinin ensimmäinen Balladi on konsertin dramaattinen ja jopa traaginen keskikohta. Kappaleen kaihoisat ja myrskyisät sävyt saavat kuitenkin välillä vastapainoksi valon pilkahduksia. Konsertin päättää Lisztin massiivinen h-molli -sonaatti, jonka puolituntisesta rakenteesta on spontaanius kaukana. Musiikki ei kuitenkaan ole millään tavoin jäykkää, vaan sen teemat kuullaan monenlaisissa muodoissa ja jokainen yksityiskohta on tarkasti ja vääjäämättömästi sovitettu omalle paikalleen. Teoksen kuvaama tarina ei ole kepeä satu, vaan pikemminkin suurten voimien ohjaama koko elämän mittainen matka.

ollikainne.jpg

RETUPERÄN WBK
UUDEMPAA RANSKALAISTA TORWIMUSIIKKIA

LA 26.8. kello 18 Harjavalta-sali

LIPUT 20 €

Retuperän WBK on maailman paras Uudempaa ranskalaista torwimusiikkia soittava espoolainen teekkaripalokuntaorkesteri. RWBK:n wapaaehtoiset retuperäläiset pyrkivät antaumuksella alittamaan korkeimman riman, jonka orkesteria suurella palolla johtava Retuperän taiteellinen harhaanjohtaja, kapellimestari Minna-Arja Häsling tahdittaa.

Retuperän RWBK:n konsertti Satasoitossa tulee olemaan kollektiivinen sammutusnäytös, josta ei tule puuttumaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Soiton ja teekkarihuumorin konsertissa on luvassa ylipitkä väliaika (kahvio on avoinna!) sekä  perinteinen koejäsenten woimailuesitys. Tässä konsertissa kaikki toiminta on yksityiskohtia myöten etukäteen suunniteltua ja valmisteltua, palopuheet ovat etukäteen kirjoitettuja ja orkesteri sekä soittimet mahdollisesti vireessä.

rwbk.jpg

EERO SAUNAMÄKI

NOKKAHUILUGURU

SU 27.8. kello 16 Kokemäen Vanha Yhteiskoulu

LIPUT 20€ 

 

Eero Saunamäki on suurelle yleisölle Linnan juhlien monista musiikkinumeroista tuttu ammattinokkahuilisti, joka on hyvin monipuolinen muusikko. Saunamäki työskentelee päätyökseen muusikkona Kaartin soittokunnassa sekä opettajana Sibelius-Akatemiassa. Tämä todellinen nokkahuiluvirtuoosi käyttää Nokkahuiluguru-esityksessään kymmentä erilaista nokkahuilua ja  muuttaa taatusti käsityksesi nokkahuilusta.

Tiesitkö, että nokkahuilulla on opetettu häkkilintuja laulamaan barokin aikana? Tai että sillä voi beatboxata?
Nokkahuilu ei todellakaan ole vain se koulusta tuttu kermanvärinen muovinen pilli, vaan maailman väärinymmärretyin soitin, joka yllättää monipuolisuudellaan ja kiehtovalla tarinallaan!

saunamaki.jpg

VÄRTTINÄ

 

KAIHON KANTAJAT

SU 27.8. kello 18 Harjavalta-sali

LIPUT 28 € / OP-SATAPIRKAN JÄSENILLE 26€ ENNAKKOON

Värttinä perustettiin vuonna 1983 Pohjois-Karjalassa, Rääkkylässä. Lapsilauman harrastuksesta alkunsa saanut rautainen ammattilaisyhtye on niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Yhtye on vienyt karjalaista lauluperinnettä rockfestivaaleista oopperalavoille ja kansainvälisistä maailmanmusiikkitapahtumista musikaaliestradeille. Satasoitossa ensimmäistä kertaa vieraileva Värttinä keikkailee säännöllisesti ympäri maailmaa, joten erityisen hienoa on saada myös Harjavalta mukaan tähän keikkakalenteriin!

Yhtyeen soundi perustuu vahvalle ja energiselle moniääniselle laulutavalle, johon oman lisänsä tuovat kansansoitinten lisäksi modernimmat soittimet ja ripaus rokkia. Värttinän live-esiintymiset ovat tunteikkaita pyörremyrskyjä - juurihoitoa, joka ei jätä ketään kylmäksi. Oi dai, tämä konsertti tulee varmasti olemaan ainutlaatuinen kokemus!

varttina.jpg

VESA VIERIKKO JA PETRI KUMELA

HARMO JA MINÄ

MA 28.8. kello 19 Kokemäen koulukeskuksen auditorio

LIPUT 28 €
 

Vesa Vierikon ja Petri Kumelan mestariteos “Harmo ja minä” perustuu Juan Ramón Jiménezin ”Harmo ja minä – Andalusialainen elegia” kirjaan.  Kahden ylistetyn huipputaiteilijan esitys on kitaransoiton ja kerronnan ylistys ihmisen, eläimen ja luonnon  yhteiselolle.
Juan Ramón Jiménezin runollista proosaa ”Harmo ja minä – Andalusialainen elegia” pidetään espanjalaisen Nobel-kirjailijan pääteoksena. Kirjan lämmin ja rakastava ymmärrys Ihmisen, eläimen ja luonnon yhteiselosta on voimakas puheenvuoro jokaisen elämän tärkeydestä ja ihmisen syvimmästä olemuksesta.

Mario Castelnuovo-Tedesco, italialainen muusikko ja säveltäjä, ihastui kirjan tarinoihin ja viisauteen, ja sävelsi vuonna 1960 kirjan tarinoiden innoittamana kertojalle ja kitaralle teoksen ”Platero y yo, Op 190”. Sävellykset seuraavat tarkasti tarinoiden kulkua, vahvistavat ja täydellistävät Jiménezin proosaa ja mukautuvat sen vaihteleviin tunnelmiin. Kertojan ja kitaristin, Vierikon ja Kumelan, yhteistyönä tekstistä ja musiikista muodostuu liikuttava ja lämmin mestariteos.

harmojamina.jpg

LENNI-KALLE TAIPALE

 

PIANOVELHO

TI 29.8. kello 19  Harjavalta-sali

LIPUT 28 € / S-ETUKORTILLA 25€ ENNAKKOON

 

Lenni-Kalle Taipale on säkenöivä jazzpianisti ja -säveltäjä. Hän on johtanut omaa trioaan vuodesta 1995 sekä soittanut monissa kokoonpanoissa. Lenni-Kalle Taipaleen positiivinen persoona on tuttu myös monista televisiosarjoissa ja elokuvista. Satasoitossa Lenni-Kalle Taipale esiintyy harvinaisella soolokeikalla Harjavalta-salin flyygelin takana. Tämän armoitetun pianistin ja heittäytyjän show ei varmasti jätä ketään kylmäksi, tervetuloa kuuntelemaan!

lenni-kalle_taipale.jpg

MAARIT HURMERINTA DUO

 

TAIVAANMAALAAJA

TO 31.8. kello 19  Kokemäen Seuratalo

LIPUT 25 €

Maarit Hurmerinnan ura koko kansan tuntemana ja erikois-Emmalla palkittuna laulajana ja muusikkona on käynnistynyt jo vuonna 1972. Suosio on kantanut vahvana kaikki nämä vuodet, peräänantamattomuuden, hienojen kappaleiden sekä Äänen ansiosta.

Duona esiintyvä Maarit ja Sami Hurmerinta ovat pariskunta, jonka elämässä näkyy voimakas rakkaus musiikkiin ja tekemisen into. Kukapa ei tuntisi Jäätelökesä- tai Hymypoika-kappaletta Maaritin sielukkaalla äänellä tulkittuna? Vuonna 2019 Maaritilta on ilmestynyt Sumuinen puutarha -nimeä kantava albumi, joka on Maaritin yhdeksästoista studioalbumi.

Tässä konsertissa kuullaan kappaleita uran kaikista vaiheista. Mikä upea matka onkaan tästä tulossa Kokemäen seuratalon tunnelmallisessa salissa!

.

maaritjasami.jpg

PORI SINFONIETTA
 

MUUSA JA RUNOILIJA

PE  1.9. kello 20  Harjavallan kirkko 

LIPUT 25 €

Pori Sinfonietta vierailee Satasoitossa jo perinteeksi muodostuneella tavalla, jossa orkesterin edellisenä päivänä Porissa esitetty syyskauden avauskonsertti kuullaan uusintaesityksenä Satasoitossa. Tällä kertaa orkesteri esiintyy Harjavallan kirkossa. 

“Muusa ja runoilija” -konsertin johtaa useasti aiemminkin Satasoitossa vieraillut Pori sinfoniettan oma ylikapellimestari Tibor Bogányi. Konsertin solisteina kuullaan kahta todellista herrasmiestä, kun Tibor sekä orkesterin oma konserttimestari Ion Buinovschi esiintyvät konsertissa solisteina. Upea orkesteri ja solistit sekä Harjavallan kirkon hieno akustiikka tarjoavat tälle konsertille erinomaiset puitteet. Tervetuloa!

Tibor Bogányi, kapellimestari+sello

Ion Buinovschi, viulu

Edward Grieg: Holberg sarja

Camille Saint-Saëns: Muusa ja runoilija

Claude Debussy, sov. M. Helderin: La Mer

.

sinfonietta.jpg

EINO GRÖN, ANTTI SARPILA & HETA HALONEN

 

SWING & GOSPELS
SU 3.9. kello 17  Kokemäen kirkko

LIPUT 25 €

Antti Sarpila on yksi harvoja kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoitamme, joka onkin kysytty solistivieras jazzympyröissä eri puolilla maailmaa. Satasoitossa Anttia kuullaan Kokemäen kirkossa pianon ääressä, kun hän esiintyy yhdessä tangokunnitattareksikin viime vuonna kruunatun valovoimaisen laulajattaren Heta Halosen sekä laulajalegenda Eino Grönin kanssa.

Satasoiton konsertissa tullaan kuulemaan perinteistä jazz- ja gospel-musiikkia tämän huikean trion tulkitsemina. On suuri ilo ja kunnia päättää festivaali juuri tähän konserttiin Kokemäen kirkossa. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan!

gronhalonensarpila.jpg

FELIX ZENGER
feat. TOMMY LINDGREN

 

BEATgraffIT
PE 18.8. kello 20 Kukoistus Kulttuurinavetta, Korkeaoja 

Vapaa pääsy, alle 18v. etuajo-oikeus
Työpajoihin ja kuljetukseen ilmoittautuminen

Felix Zenger on laajentanut ilmaisuaan kauas beatboxin konventioista ja esiintynyt jopa kymmenientuhansien kuulijoiden yleisöille Pharrell Williamsin kaltaisten maailmantähtien kanssa. Hän on yksi alansa uranuurtavista pioneereista, joka on inspiroinut ihmisiä ympäri maailmaa aloittamaan beatbox-harrastuksen. Satasoitossa Zenger pitää nuorille beatbox-workshopin, joka antaa oivat työkalut instrumentin harjoitteluun. Myöhemmin illalla voi nauttia Zengerin musiikillisesta taituruudesta konsertin muodossa. Lavalla Zengerin kanssa nähdään mm. Don Johnson Big Bandista sekä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeistä tuttu räppäri Tommy Lindgren.

               

Kuvataidetta ja musiikkia yhdistävässä tapahtumassa taiteilija Mikko Ängeslevä ohjaa graffitityöpajoja. Hän on aloittanut uransa graffittien parissa ja valmistunut SAMK Kankaanpään Taidekoulusta. Nyt hän opiskelee Kuvataideakatemiassa.

Lue lisää www.satasoitto.fi/nuorille

FZ_4,+kuva+Anton+Sucksdorff_edited.jpg

MINIMUUSIKOT

 

Harmonikkataiturit
LA 26.8. kello 11 Harjavalta, Huovintori 

Vapaa pääsy

Harjavallan markkinoilla  esiintyvä porilainen Minimuusikot -yhtye on perustettu vuonna 2019, kun Samuel ja Annabel soittivat ensimmäisen yhteisen kirkkokonserttinsa. Sittemmin Samuelille, Annabelille ja Rafaelille on kertynyt yksittäin ja yhdessä esiintymisiä vuosittain huimasti. Useita eri soittimia opiskelevat sisarukset ovat napsineet kilpailuvoittoja mm. hopeisessa harmonikassa (Annabel 2021, Samuel 2022) sekä pelimannimestaruuskilpailuissa. 

Minimuusikot soittavat yksin ja yhdessä eri soitinkokoonpanoin, sillä klassista ja kevyttä musiikkiohjelmistoa heillä on hallussa poikkeuksellisen paljon. Tässä Satasoiton konsertissa Minimuusikoilta kuullaan taiturillista pelimannisoittoa sekä harmonikkaohjelmiston klassikoita. Kannattaa lähteä kuulolle!

MAARIT HURMERINTA DUO Kokemäen Seuratalolla TO 31.8. KLO 19 LIPUT 25€-5.jpg
bottom of page