top of page

Sata vallan hyvää kokemusta – musiikkikulttuurin kehittämishanke


Hankkeessa edistetään musiikkikulttuurin toimintaedellytyksiä Sydän-Satakunnassa. Hankkeessa halutaan analysoida jo tehtyä, kehittää uutta ja toimia monipuolisesti eri verkostoissa, jotta musiikki soi aktiivisesti Sydän-Satakunnan alueella myös tulevina vuosina. Hankkeen toiminta kohdistuu eri ikäisiin kuntalaisiin, vapaa-ajan asukkaisiin sekä musiikkikulttuurista kiinnostuneisiin paikkakuntien vierailijoihin.

Hankkeen avulla on mahdollisuus kehittää kokonaisvaltaisesti yhdistyksen toimintaedellytyksiä sekä luoda uusia toimintatapoja turvaamaan paikallisen musiikkikulttuurin elinvoimaa. Myönnetty 25.6.2020 ja voimassa vuoden 2021 loppuun.

Toimenpiteet:

Seniorimuskarit eläkeläisille keväällä 2021

- ryhmässä 10 osallistujaa, sama ryhmä osallistuu kolmeen tuokioon - musiikkituokioita, jotka sisältävät paitsi laulua, myös rytmiikkaharjoituksia, musiikin kuuntelua, keskustelua, runoilua, muistelua ja pienimuotoista liikuntaa, kesto noin 45 min - ohjaajana Anna-Mari Yrjänä, musiikin maisteri ja pianonsoiton lehtori Kankaanpäästä - paikkana Kokemäen Seuratalon neuvottelutila - ajankohta: 23.4. ja 21.5. klo 13 sekä kesäkuussa - kahvitarjoilu tuokion jälkeen - tilaisuuksien striimaukset


Ilmoittautumiset ja lisätietoja sähköpostitse info(at)satasoitto.fi tai puh. 040 488 6294.


Satasoitto soi suvessa -tapahtuma sunnuntaina 20.6.2021

  • Vanhan ajan kyläjuhla Kokemäen juustolan pihamaalla

  • Koko perheen ulkoilmatapahtuma

  • Alueella keskiaikaista ruokatarjoilua, tuotemyyntiä ja mahdollisesti työpajoja

  • Esiintyjinä monitaiteellinen työryhmä Säilättäret, Härkätien Leikarit yhtye, Singing for You-kvartetti, Pukinsarven tröötöttäjät

  • Yhteistyökumppanit: Kokemäen kaupunki, Juustolan Käsityöläiset, Kokemäen seurakunta ja

  • Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys

Musiikin terapeuttista voimaa -koulutuspäivät

Kaksi koulutuspäivää Harjavalta-salissa syksyllä 2021 (tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin)

Koulutuspäivän aikana tarkastellaan musiikin terapeuttisia mahdollisuuksia kuntoutuksen ja hyvinvoinnin tukena viimeaikaisen aivotutkimuksen tarjoaman tiedon valossa. Ensimmäisen päivän fokuksena on ikääntyneet, mutta näkökulmaa laajennetaan yleisemmin musiikin käyttöön hyvinvoinnin edistäjänä. Toisena päivänä fokus on nuorissa. Luennon ohessa päivään sisältyy mahdollisuuksien mukaan käytännön workshop-työskentelyä.

Yleisö- ja yhteistyöverkoston kyselytutkimus ja tulosten analysointi toteutetaan Satasoitto-festivaalin 27.8. – 5.9.2021 yhteydessä

Kaikissa tilaisuuksissa huomioidaan voimassa olevat koronaohjeistukset ja ohjeistuksista riippuen voidaan tilaisuudet perua kokonaan. Yhdistys seuraa viranomaisten tiedottamista.



bottom of page