Shanghai liekeissä

Viimeinen keikkapäivämme Expossa alkoi leppoisissa merkeissä, sillä tänään oli varattu riittävästi vapaa-aikaa kaikille käydä tutustumassa haluamiinsa muiden maiden paviljonkeihin. Esiintyjille tarkoitettu Expo-passimme oli aivan mahtava kapistus, sillä sen avulla onnistui pääsy aika moneen paviljonkiin jonon ohi vip-sisäänkäynnin kautta. Muuten ei paviljonkien kiertämisestä mitään olisi tullutkaan, sillä kaikkiin paviljonkeihin on monen tunnin jono. Moinen erityiskohtelu tuntui luksukselta, mitä se tietysti olikin, mutta sen avulla tänään oli mahdollista nähdä aika paljon hienoja esittelyjä eri maista. Tässä blogissa on muutama kuva eri paviljonkien sisältä, samoin eilisessä päivityksessä. 

Paviljonkien kiertelyn jälkeen oli taas aika palata Urban Stagelle, tänään viimeistä kertaa. TP sytytti Shanghain liekkeihin ja oma porukkakin oli samassa tilassa. Tilannetta on vaikea pukea sanoiksi, joten tällä kertaa kuvat puhukoon puolestaan :) Kiitokset Suomen paviljongile, erityisesti Pertti Huidulle ja Jani Joenniemelle lämpimästä ja vieraanvaraisesta vastaanotosta!

Tämä ilta ja viimeinen konsertti Expossa oli erityinen TP:lle muutenkin kuin matkan viimeisenä konserttina. Jouni johti orkesteria sen kapellimestarina viimeistä kertaa, joten konsertissa luovutettiin hänelle juhlavin menoin Expo-maskotti ja punainen Dragon-paita muistoksi TP:stä ja tästä reissusta. Kiitos Jounille!

Huomenna lähdemme aikaisin aamulla kahden päivän retkelle Suzhouhun, nyt alkaa matkan viimeinen turistipuristus, jotta ehdimme nähdä vielä mahdollisimman paljon viimeisinä päivinämme täällä. Blogi päivittyy mahdollisesti huomenna jos yhteydet saadaan toimimaan, mutta viimeistään palattuamme takaisin Shanghaihin.

Share
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

One Response to Shanghai liekeissä

  1. Taina Reunanen says:

    WWWWAAAUUUDDDEEE!!!!
    Luin tänään kaikki sivut blogista ja tuntui kuin olisin lähtenyt lentoon, tullut Kiinaan ja ollut mukananne päivästä iltaaa ja yöhön ja aamuun!
    Upeaa matkantekoa, vauhtia, lämpöä, vesisadetta – uusia ystäviä, tutustumista maailmaan ja samalla toinen toisiin sekä omaan itseen. Matka on aina seikkailu : ) Ottakaa kaikki ihana irti, säilökää itseenne ja sulattelua sitten vasta kotikonnuilla.
    Täällä kesähelle jatkuu jo toista viikkoa, ukkostakin saatu, mutta kesä hellii ihanasti!
    Tulin Uudenkylän mökiltä tänne Rantatielle lukemaan blogia, toin perheen vahtikoira- Cindyn kotiin mökkiretkeltä uupuneena, mutta onnellisena se loikoo eteisessä lempipaikallaan. Eilen PitkisSport-leirillä Henriettaa hälsaamassa käytiin porukalla ja onnelliset leiriläiset olivat aivan myytyjä leirielämäänsä.
    Olette ajatuksissamme Tuulimyllyn Puhaltajat taustajoukkoineen, varsinkin Julianna ja Anne R : ) . Hienoa, että viette omalta osaltanne suomalaisuutta maailman kartalle omalla, ainutkertaisella tavallanne. Nauttikaa loppumatkasta parhain päin ja turvallista kotimatkaaaaa!
    Terv Taina R

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Why ask?